Voisinpa olla aina alaikäinen

En olisi koskaan uskonut, että pikkunen huppeli tuntuu oikeasti niin hyvälle. Vaikkei se ole terveellistä, eikä kovin viisastakaan niin oli ihana tunne, kun ei tarvinnut huolehtia yhtään mistään. Jotenkin kaikki ihmissuhdekiemurat tuntui niin merkityksettömiltä ja sain heilua "luvan" kanssa. Mikko huolehti, etten pahemmin töpeksiny ja katsoin silmä tarkkana Miikaa, että millaiseen kuntoon ei kannata itseään päästää. Se oli Jaken kanssa aivan vappumeiningeissä ja nauroin niille hilpeää kikattaen. Ihan kuin mulla ois ollu miehekäs äänenmurros ja kiekaisin aina välillä. Puhuin linturakastavaisista ja väitin ihmisille vastaan, kun tutut sanoivat mun olevan kännissä. Vissii aika perus. Kun me tultiin puistosta teatterin taakse (oululaisten nuorten perinteinen ryyppypaikka) katsomaan Miikaa, huomasin sitten että olin kadottanut puhelimeni. Mikko oli ainoa, joka lähti mun kanssa etsimään sitä, vaikka piti mulla siitä porukasta parempiakin kavereita löytyä. Sielunkumppanini Mirakin lähti etsimään Paulaa, jonka kanssa se ei edes ole ollut väleissä pitkään aikaan.
Matkalla siinä Mikko kertoi kaikkia syitä, mistä huomaa mun ottaneen jotain. Olin siinä vaiheessa ottanut yhen kaljan ja se oli jo noussut päähän. Muun muassa, että kiroilin hirveästi ja murehdin turhia. Me mentiin takasi puistoon asti, eikä se puhelin lojunu missään ruohikolla, joten Mikko soitti siihen. Ääni kuului mun repusta, olin vain ollut niin sekaisin, etten ollut huomannut sitä vaikka katsoin useasti. Haukuin itteni moneen kertaan ja pyysin Mikolta anteeksi, että se oli seurannut minua sinne pois kavereitten luota. Se vähätteli, ettei se mitään että se on tottunut seuraamaan sekaisin olevia kavereita ollen ite selvinpäin ja näin. Eikä se kuulemma edes tykännyt olla siinä isossa joukossa. Se soitti Miralle, et ne tulis sinne puistoon, mutta niillä oli parempaakin tekemistä. Mikko käski mua istumaan siihen sen jalkojen viereen ja juomaan toisen kaljan, että oisin hiljaa. Selitin sille juttua, miksi siinä joella uivat sorsat ovat kumpiki poikia ja arvelin niiden olevan homoja. Se istui siihen viereen, kun kaivoin juoman laukusta. Se totti kaijuttimet ja laittoi "hilpeää" musiikkia. Se angstipelle laittoi soimaan Junosta tutun Barry Louis Polisarin kappaleen All I want is you. Se olikin paras valinta siihen huumaan! se kaivoi esiin laukusta ison piilpaketin nenäliinoja ja niiden keskeltä ikivanhan tupakan, jonka se on saanut Nikolta. Se nautiskeli ja puhalteli savua. Kun kappale loppu se vaihto eläkeläisten humppaan. Se oli eilisen päivän paras hetki, kun oltiin siinä kaverit vierekkäin, kivasti vähäsen savua tuli omalleki naamalle ja join pahan makusta olutta. Se oli juuri sellainen "tässä elämä on" -hetki, joista tykkään. Niitä saisi olla paljon useamminkin. Mikko oli siinä vaiheessa sekaisin tuosta harvinaisesta herkustaan, että lauloi yhden biisin mukana "lähdettäisiinkö lavatanssiin" ja katsoi mua oudosti aurinkolasien ylitse. Puhalsi savua kasvoilleni ja kiirehti kääntämään sitten päänpois. Kaverin oli vaikea kävellä kuselle, mutta se helpotti ja sen tullessa takasin se oli taas selvinpäin. Yritin juuri keksiä miten vaihtaa kappaletta. Me lähdettiin taas teatterille.