Jos olisin villi ja vapaa, lentäisin toiselle puolelle maapalloa, usko pois.

Olin viikonlopun Muhoksella. Kuljin eilen tädin talon lähialueiden peltoteillä ja haaveilin tavalliseen tapaani. Oli runollinen tunnelma, kun edessäni vasemmalla viistossa näkyi himmeä puolikuu ja oikean kylkeni puolella paistoi aurinko hiostavan kuumana. Eksyin välillä pois reitiltä ja menin metsään katsomaan, mihin likainen puro vei. Tulin aika nopeasti takaisin tielle kun heinät tuntuivat jalkojen alla aika pettäviltä. Lauloin ja lähdin kävelemään takaisin, kun tie päättyi vihreän maalaistalon pihaan. Nähdessäni jo tutun parkkipaikan, huomasin taivaalla suihkukoneen ja yhden ison linnun lähellä. Kauempana puissa oli sen lauma, mistä se lensi pois päin. Siitä kehitin tällaisen värssyn, kun tuli siitä linnusta tuttu mieleen. Viimeisen virkkeen jälkeen suihkukoneen perässä lensi toinen ja runoni sanoma meni mönkään.

Näen itseni suihkukoneena
ja paljon kaltaisiasi lintuja taivaalla.
Koneita ei usein lennä kaksi vierekkäin,
mutta linnutkin harvoin yksin.
Viileä tuuli hyväilee kasvojani,
kun kummatkin lennämme pois.

Tänään luin koulua varten Kaari Utrion kirjan Ruma kreivitär. Äiti nauroi kun hihitin ja kiljuin ihanissa kohtauksissa. Muutamat kohdat kuulostivat jopa itelle haastavilta, miten pitäisi osata itsekin omassa tilanteessani ajattelemaan. Tarinassa oli rakastavaiset, kreivitär Julia ja tehtailija Wendel. Teksti meni yhdessä luvussa jotenkin näin:

"Miksi rakastamista ilman vastakaikua pidettiin onnettomana? Pelkkä rakkaudentunne, se että Anton Wendel oli olemassa, teki Julian niin onnelliseksi, että häntä itketti.

Pelästyksen ja epävarmuuden keskellä hehkui ennen kokematon, riemullinen onnentunne. Mistään hinnasta Anton Wendel ei olisi siitä tunteesta luopunut. Saavuttamaton rakkaus oli mittaamattomasti parempi kuin ei rakkautta ollenkaan."

Tässä olen samaa mieltä vain viimeisestä lauseesta. Parempi itsellä asiat näin, kuin samoin kuin Miralla, joka harmittelee koko ajan kuinka sillä ei ole ketään ihanaa miestä mielessä tai vieressä. Niitä tomppeleita kylläkin. Sen kyllä ansaitsisi jo löytää se joku, johon se voisi purkaa huomionkipeää luonnettaan. Sielunsiskolle se käy välillä rankaksi, vaikka kyllä ne asiat kiinnostavina pysyvät.
Jos tuosta kirjasta jotain oppisin, niin sen kuinka voisin sinua rakastaa. Jos vaikka sitten saisimme sellaisen lopun, kuin tarinassa. Haaveilua... päiväunelmia aamulla, kun en ole herännyt vielä kunnolla.