Päättäjäiset

Ehkä voisin sittenkin kirjoittaa tänne. Unelmia.... yksi taas toteutui, kun eilen pitkään odotettu kesäholiday alkoi. Olin aivan taivaassa ja olen edelleen. Ysejä, eli meitä juhlittiin koulun kevätjuhlassa ja kun lauloimme ysilaulua, niin koko sali raikui huudostamme. Meidän luokan gossipgirlit itkivät mikkiin, mitä en voi ymmärtää kun itse hypin ja loikin ja kiljuin onnesta. Kotona odotti yllätyksiä (minähän rakastan yllätyksiä!), kun olin unohtanut kännykän kotia. Mira oli aamulla soittanut, sehän on aina kivaa kun Mira soittaa. Myös Mikolta oli tullut viesti, milloin ne meidän päättäjäiset ovat. Se olisi vissiin tullut katsomaan, jos mulla olisi vain ollut se hemmetin elektroninen kapula mukana.
Päivällä minä menin tätien kanssa syömään salaattibaariin. Se on siellä Raxin alapuolella Lindexin vieressä, ja siellä on aivan mahtavia ruokia! Siis salaattiahan siellä vain on, mutta ne maistuivat aivan mahtavalle. Ne oli tuoretta, ei kuivaa ja makoisaa. Pitää jo hieman totutella etukäteen, kun huomenna aloitan kesän pituisen karkkilakon, mihin sisältyvät myös roskaruoka-hampurilainen ja sipsit ja tällainen. Ainoastaan tummasuklaa, lakritsi ja jäätelö ovat sallittuja, koska jäätelöa nyt ei vain voi jättää pois kesällä, ja lakritsilla ja tummalla suklaalla on terveellisiä vaikutteita. Olen lukenut siitä jostain aivan varmasti, en yritä livistää yhtään tästä lakosta :D Se on tänä kesänä tuo lakko vaan helppo pitää, kun Afrikan reissullakaan, sieltä ei löydy minkään näköistä karkkia.
Sain tädeiltä rahaa niin paljon, että sain nyt ostettua omat mustat pillit. Olin nyt 4-3 päivää käyttänyt Saanan housuja, jotka kävin vaihtamassa stockalla uusiin. Meillä oli Saanan ja Miran kanssa suunnitelmissa käydä Heinäpäässä ja me saatiinkin sinne kavereita. Mulle uusi tuttavuus Iivo, Miran vappukaveri Vege ja mun fysiikan ryhmästä tuttu JP tulivat meidän mukaan. Siellä Mira tuli känniin ja lähti sitten poikien kanssa keskustaan etsimään Jesseä. Minä ja Saanakin tultiin kohta perässä. Oli yhtä helvettiä kantaa pyörä ensin sitä Heinäpään mäkeä ylös ja sitten alas. Pitää ensi kerralla, ehkä jussina muistaa etten vie sitä pyörää turhaan enää sinne ylös.
Illalla lähdin jo kymmeneltä kotiin, kun en jaksanut olla keskustassa. Aloitin uuden kirjan, minkä lainasin perjantaina. Sain maksettua velkani (5,50 euroa) kirjastolle ja lainasin amerikkalaisen, hevarinnäköisen kirjailijan kirjan Locke Lamoran valheet. Arvelin sitä hyväksi, kun takakannessa luki "hurja veijarifantasia".
Sammuin sänkyyn, kun olin kirjoittanut päiväkirjan kahdentoista jälkeen. Tuli kaksi sivua, näin vaihteeksi. Päättäjäiset eivät toteuttaneet muita haaveita, kuin että sain uusia ystäviä ja kesä virallisesti alkoi. Maanantaina alkaa työt, ja siitä saan rahaa.

Toivon sinun lukevan twitteriäni :)

taas tämä minun blogini menee myttyyn. ette kuule enää unelmiani tai haaveitani runoista puhumattakaan, mutta täältä löydätte kuulumisiani: http://twitter.com/TELLYOURNAME .
Löysin vinkin uuden Demin sivuilta, ja tuon englanninkielisen sivuston pointti sopii paremmin minun aikatauluihini. anteeksi, olen pahoillani jos ehdit jo uhrata aikaasi blogiini, mutta tilanne on nyt tämä.

Väsynyt

En ole saanut nytten unelmiani niin kasaan, että olisin osannut kirjoittaa niitä tänne. Olen kirjoittanut muutaman runon, se suoni on vissii aloittanut taas sykkeensä. Viimeksi se toimi silloin kun olin ala-asteella ja väänsin runoni väkisinkin riimeiksi. Muistan vieläkin sen rakkausrunon, minkä kirjoitin samalla luokalla olevalle pojalle ja missä kutsuin sitä vasaraksi. Onneksi en koskaan kehdannut antaa sitä runoa sille pojalle, se nimittäin oli aika kusipää.
Viikonloppu oli aika jännittävä, ja top-secret. Lauantaiyönä ei nukuttu kavereiden kanssa yhtään, vaan olimme Miikalla ja teimme kaikenlaista, mistä en tiedä saanko kertoa. Kuuden hengen kaveriporukalla käytiin kello kahden yösaunassa, pelattiin pullonpyöritystä ja Aliasta ja käytiin kuuden aikaan aamusaunassa. Onneksi kaikki, mitä tapahtui Miikan talossa, jäi ja jää Miikan taloon. Toivon todellakin, että jäävät.
Join neljä kuppia kahvia sinä yönä. Se oli aika ennätys siihen nähden, etten ole juonut aikaisemmin kuin vappuna yhden kupin kahvia, ja se oli elämäni ensimmäinen. Kofeiinin ja päähieronnan voimalla pysyin virkeänä ihmeellisen sunnuntainkin ja kuten tavallisesti, ryhdyin nukkumaan keskiyöllä. Mira oli meillä yötä ja juorut sen kanssa venyivät ilta kymmenestä siihen asti. Olisi pitänyt nukkua, sillä nytten meinasin edelliselläkin tunnilla nukahtaa yhteiskuntaopin kokkeen päälle. Konneelle päävy ja ruokailu piristivät, mutta silti silmieni alla on kauheat pussit mitä yritin aamulla peitevoiteella peittää. Olen ollut kuin zombi jo kaksi ensimmäistä tuntia.

Jos löytyisi toinen yksinäinen

Yksinäisten satama

En aio elää enää teidän hattarameressä
Täällä on ihan kivaa olla todellisuudessa
Älä yritä sanoa, miten asiat eivät ole
kun minä tiedä, miten ne ovat
Aion olla yksin, kunnes löydän toisen,
oikeasti jonkun yhtä yksinäisen.

Ehkä kesällä sitten, kun aurinko valaisee laineet
Vieras vene tuo mukanaan jonkun yhtä yksinäisen
kuin minulla sydän, joka lyö kahden tahdin aikana vain yhdesti
Jonkun oikeasti yksinäisen, eikä sellaista,
jonka sydän kuuron kahdesti-iskevä.

En halua kuunnella, en tuntea enää
Olen suunnitellut, jos minä voisin ottaa rantautuneen veneen,
lähteä kohti taivaanrantaa ja upota.
Silloin ei minun tarvitsisi pelätä, enkä voisi sinuun kadota.

Suklaa kuuluu tärkeisiin papereihin

Olen varmasti tosi ärsyttävä. Puhun koko ajan ja muilla mennee mun kanssa järki.
Ainakin tämä suklaa on mun kanssa. <3
Se vaan voisi olla täällä lähempänä. Hirveä halu saada syödä sitä mansikkatäytteistä suklaata, mitä mulla on tärkeiden papereiden laatikossa omassa huoneessa. Tietokonehan on meidän olohuoneessa, enkä voi tuoda karkkivarastojani tänne ku alkaisi haittaa huomatessani, miten minä syön mutta muut eivät. Haluaisin antaa muillekin, tai muut haluaisivat siitä mitä minulla on. Mutta nyt loppuu koneaika, ja saan rakkaan ruskean ja makean mönjäni suuhuni.. wääää.

Olisipa tällainen tunne aina.

Eilen paistoi aurinko ja se oli ihanaa. Viimeksi tiistaina kuljin kaupungilla vesisateessa, mutta eilen sain riisua hupparin sen takia kun tuli niin kuuma. Pitkästä aikaa kuuntelin bussissa, tai ylipäätänsä missään AC/DC:tä ja olin aivan fiiliksissä. Elämä on ihanaa!

Nyt kuuntelen Lily Allenia ja tänä aamuna oli ihanaa, kun heräsin vasta puoli kymmeneltä. Kello ei edes ollut ehtinyt soida, kun olin jo niin virkeä, että pystyin nousemaan sängystä. Sain aukaista omasta kaukosäätimestä olevan televisioni. Vaihdoin kanavaksi The Voicen ja katsoin aamun aikana monta hyvää videota. Juoksin suihkuun, kun se heräämön miesjuontaja kertois seuraavan haastattelun jälkeen soitettavan Metro Station Shake it. Kun tulin juoksevan veden alta, pääsin katsomaan tämän hetken lepikappaleeni musiikkivideon, mitä en ole ennen nähnyt. Menin myös sekaisin silloin, kun olin menossa kouluun ja ruudussa näkyi vielä Green Dayn uuden levyn ensimmäinen sinkku Know your enemy. Aattelin hakea sen itselle vielä koulun jälkeen, ennen kuin lähdetään Miralle.

Olen äidinkielen tunnilla ja tulostin juuri valmiin lopputyöni. Ihana tunne! Kuuntelen kuulokkeista P!nkin biisiä So what!, mikä käy nyt tämän päivän horoskooppiini mainiosti. Haluan päästä pois koulusta ulos tanssimaan aurngonpaistetanssia!

P.s: Vaahtokylpy -sivuston tämän päivän horoskooppi: "Ellet tahdo saada tänään otetta suunnittelemiisi asioihin, niin koeta muuttaa niihin liittämääsi aikataulua. Kysymys on ehkä vain muutamasta minuutista tai pahimmassa tapauksessa muutamasta vuodesta. Lopeta liika yrittäminen niin alkaa heti helpottaa." Tuntuu siis siltä, että minun täytyy lopettaa vasta keskiviikkona aloitettu lakkoni. Ainakaan en enää pakottaudun sen asettaman häkin sisälle.

Ihailen William Shakespearea

On tässä todellakin ollut kiireinen viikko. Niinhän siinä käy, kun jättää suuren projektin, kuten äidinkielen lopputyön viime tippaan niin ei sitä tule katsottua muuta ajoitusta. Afrikkaryhmällä on nämä kaksi viikkoa ollut pelkkää haravointia ja tänäänkin minun pitäisi sinne raahautua. Tänään oli kemian koe, en tosiaan lukenut siihen yhtään, kun tein puoleenyöhön sitä lopputyötä, mikä pitää palauttaa perjantaina. Tänään en olisi ehtinyt sitä kirjoittaa ja se jäi eiliselle. Kemian koe ilman lukemista meni siis aivan yhtä hyvin, kuin fysiikan koe ilman lukemista olisi mennyt. Mitä eroa on mineraalilla ja malmilla? Sen kun tietäisin. Arvasin jotain, että malmi on taloudellisesti kannattavaa jalostaa, mutta se taisi mennä väärin.
Nyt on ihanan vapaa tunne, kuin olisi aikaa mihin vain. Saan nyt rullata koneella ja aah, lukea Shakespearen näytelmiä kirjahyllystäni, ennen kuin lauantaina menen Miran kanssa teatteriin. Kuinka äkäpussi kesytetään olisi näytelmän nimi ja haluaisin lukea uuden suomennoksen ennen kuin menen katsomaan sitä. Olen todella Shakespearen tuotannon fani ja haluaisin lukea ne kaikki. Sain viime jouluna lahjaksi tämän äkäpussin ja sitten Romeo ja Julia -näytelmän käsikirjoitukset uusina suomennoksina uusissa kansissa. Aloitin lukemaan Romeo ja Julia -näytelmää silloin heti tammikuussa, mutten ole saanut sitä luettua vieläkään. Se parvekekohtaus meni ohi jo.
Voin kuvitella sen vielä ihanemman tunteen, kun olen saanut luettua ne kaikki. Haluaisin sanoa kaikille, että olen saanut luettua kaikki Shkaespearen näytlmät. Se ei ehkä kuulosta sinusta kovin hohdokkaalta, mutta itse olen niistä aika kiinnostunut. Ehkä pidät minua sellaisena taidehörhönä, enkä kyllä voi sitä kieltääkään. Ostinhan ne teatteriliputkin itse. Kiinnostukseni Shakespeareen saattaakin kummuta siitä, kun olen kiinnostunut teatterista. Siksi haluan lukea hänen näytelmiään. Ja koska niistä osa ovat romanttisia, niin siksi osaksi olen kiinnostunut niistä. Olen romanssien ja varsinkin kielletyn rakkauden jo kulunut rakastaja. Olen siis myös romanssihörhö.
Olisi siistiä käydä myös Shakespearen patsaalla, löysin siitä kuvia kun etsin jotain hienoa somistusta tähän tekstiin. Niitä on vissiin useampiakin, nämä kuvat näyttävät niin eriltä, tai sitten nettiin ei voi luottaa. Tähän kuva siis jostain Shakespearen patsaasta, minkä uskon sijaitsevan jossain päin Iso-Britanniaa. Tiedätkö sinä tarkemmin, missä näitä patsaita olisi?

Pakko ärsyttää?

Okei, Mikkohan ei muistanut ollenkaan meidän yhteisiä suunnitelmia, mutta kyllä se kuitenkin lähtee meidän kanssa festareille. Paitsi jos siellä on sen mielestä huonot bändit, se ei ymmärrä että minä ja Mira haetaan vain oikeanlaista hyvää tunnelmaa.

Olin äsken juuri sanomassa äidille, etten enää koskaan mene samaa matkaa Mikon kanssa mihinkään. Muistinkin sitten, että olen sopinut sen kanssa vielä yhden minne pittää mennä yhtä matkaa afrikkamiittiin. Se on jossain ihmeen Hietasaaressa enkä tiedä yhtään, missä sellaisia paikkoja piilee. Kuulemma Nallikarin vieressä, mutta sielläkin kävin viimeksi viime kesänä ja silloinkin olin jonkun tarakalla. Vissiin muuten Mikon. Katsoin vain taivasta, en teiden nimiä.
Niin miksi en halua enää mennä sen kanssa mihinkään samaa matkaa? En ainakaan pyörällä. Se kusettaa mua koko ajan kun se tietää, etten minä tiedä yhtään missä me ollaan. Se joko pelottelee ettei se tiedä itsekään, tai sitten se voi jättää kertomatta mulle mitään siitä, mistä kohdasta pääsen enää kotiin. Tänään se teki jälkimmäistä Juunaksen kanssa, ja ne myös kusetti mulle vääriä teitä ja käännyin sinne. Sitten kun ne itse menikin suoraan tai toiseen suuntaan, sain ajaa niiden perässä. Koko aikaisesta sellaisesta pellelilystä tuli aivan tunne, kuin ne ei mua tahtoisi mukaan enää ollenkaan. Tai sitten ne vain kiusasi ja minä vedän herneen nenään aivan turhasta, niinkin se voi olla. Kun ajoin viimeisen kerran niiden perään ja sanoin Mikolle, että se vois aivan hyvin sanoa, jos se ei halua saattaa mua mihinkään kun en ossaa, että se olisi kivempi niin kuin että se kusettaisi mua tuolla tavalla sitten jälkeen koko ajan. Se ei sanonu siihen mitään, oli vain hiljaa kun Juunas alkoi kertomaan sen tämän aamun räkäpallotrategiaa. Nauroin niin, että sain mahani kipeäksi. Sen jälkeen ne ei ennää juksannu mua mitenkään, vaan Mikko kertoi reilusti miten pääsen kotiin. Jos tässä pitää tätä pientä toivetta vielä selventää, niin toivoisin Mikon olevan suorempi.

Varmaan meistä jokainen unelmoi näistä asioista

Sain huoneeseeni telkkarin ja olen päättänyt luovuttaa yhden unelman suhteen. Luovun ajatuksesta, että kahden kesän päästä lähtisin kielimatkalle Lontooseen. En vain ole niin kehittynyt säästäjä, että se olisi minulle mahdollista. Sen sijaan päätin pelastaa vuoden 2010, ja laitan rahani tilille talteen festareita varten. Mikon ja Miran kanssa ollut suunnitteilla, että joku kesä mennään sitten autolla keskenään kiertämään Etelä -Suomea ja kuuntelemaan konsertteja. Tietenkin kuvaan kuuluisi sellaista juominkia ja telttailua, kuvia ja salaisuusympyröitä (hyvä leikki hiljaisiin hetkiin: kerrotaan järjestyksessä kavereiden kesken jokin salaisuus, mitä kaikki ryhmän jäsenet eivät vielä tiedä. Salaisuudet pysyvät ringin sisällä hautaan asti), mitä nyt ehkä arvasittekin. Nyt säästän vain mahdollisia bensakuluja, ja rannekemaksuja varten. Enää meiltä puuttuu reissulle vain kuski: Mikko ei ole vuoden päästä kesällä vielä työsi-ikäinen, kun sen synttärit on vasta halloweenina. Ajateltiin kysyä Juunasta:) Sain muuten juuri tietää, ettei Juunaksen nimi olekaan Juunas vaan Joonas. Oli aika shokki lukea sen isoshakemus. Eikö sekin muka voisi olla oikea nimi? Siis Juunas?

Television sain tädiltä, se oli niiden makkarissa aivan turha. Mukana tuli uusi digiboksi, mikä ei kylläkään tallenna, mutta se olisikin ehkä jo liikaa pyydetty. Pitää vain olla kotona oikeaan aikaan. Kaivoinkin heti lehden esiin ja katsoin, mitä ensi viikolla näkyy. Tänään, itse asiassa juuri nyt näkyy vanha amerikkalainen mustavalkoelokuva Teemalta ja huomenna Miss Kovis. Sillä ei ole kamalasti tähtiä, mutta olen katsonut sen joskus Katjalla ja kyllä minä kuitenkin nauroin sille, joten ei huono. Tietenkin minulla voi olla huono huumorintaju. En jaksa odottaa enää, että joku laittaa tuon ruudun kuntoon. Alustakin pitäisi löytää televisiolle ja tuo psykoottinen lamppu korjata. Katossa riippuva hehkulappu on niin kirkas ja paljaan näköinen ilman varjostinta. Jotenkin siitä tulee olo, kuin olisin psykopaatti pehmustetussa huoneessa.
Äiti laittoi keittiönpöydälle jäätelöä, menen nyt syömään omani.

Jos olisin villi ja vapaa, lentäisin toiselle puolelle maapalloa, usko pois.

Olin viikonlopun Muhoksella. Kuljin eilen tädin talon lähialueiden peltoteillä ja haaveilin tavalliseen tapaani. Oli runollinen tunnelma, kun edessäni vasemmalla viistossa näkyi himmeä puolikuu ja oikean kylkeni puolella paistoi aurinko hiostavan kuumana. Eksyin välillä pois reitiltä ja menin metsään katsomaan, mihin likainen puro vei. Tulin aika nopeasti takaisin tielle kun heinät tuntuivat jalkojen alla aika pettäviltä. Lauloin ja lähdin kävelemään takaisin, kun tie päättyi vihreän maalaistalon pihaan. Nähdessäni jo tutun parkkipaikan, huomasin taivaalla suihkukoneen ja yhden ison linnun lähellä. Kauempana puissa oli sen lauma, mistä se lensi pois päin. Siitä kehitin tällaisen värssyn, kun tuli siitä linnusta tuttu mieleen. Viimeisen virkkeen jälkeen suihkukoneen perässä lensi toinen ja runoni sanoma meni mönkään.

Näen itseni suihkukoneena
ja paljon kaltaisiasi lintuja taivaalla.
Koneita ei usein lennä kaksi vierekkäin,
mutta linnutkin harvoin yksin.
Viileä tuuli hyväilee kasvojani,
kun kummatkin lennämme pois.

Tänään luin koulua varten Kaari Utrion kirjan Ruma kreivitär. Äiti nauroi kun hihitin ja kiljuin ihanissa kohtauksissa. Muutamat kohdat kuulostivat jopa itelle haastavilta, miten pitäisi osata itsekin omassa tilanteessani ajattelemaan. Tarinassa oli rakastavaiset, kreivitär Julia ja tehtailija Wendel. Teksti meni yhdessä luvussa jotenkin näin:

"Miksi rakastamista ilman vastakaikua pidettiin onnettomana? Pelkkä rakkaudentunne, se että Anton Wendel oli olemassa, teki Julian niin onnelliseksi, että häntä itketti.

Pelästyksen ja epävarmuuden keskellä hehkui ennen kokematon, riemullinen onnentunne. Mistään hinnasta Anton Wendel ei olisi siitä tunteesta luopunut. Saavuttamaton rakkaus oli mittaamattomasti parempi kuin ei rakkautta ollenkaan."

Tässä olen samaa mieltä vain viimeisestä lauseesta. Parempi itsellä asiat näin, kuin samoin kuin Miralla, joka harmittelee koko ajan kuinka sillä ei ole ketään ihanaa miestä mielessä tai vieressä. Niitä tomppeleita kylläkin. Sen kyllä ansaitsisi jo löytää se joku, johon se voisi purkaa huomionkipeää luonnettaan. Sielunsiskolle se käy välillä rankaksi, vaikka kyllä ne asiat kiinnostavina pysyvät.
Jos tuosta kirjasta jotain oppisin, niin sen kuinka voisin sinua rakastaa. Jos vaikka sitten saisimme sellaisen lopun, kuin tarinassa. Haaveilua... päiväunelmia aamulla, kun en ole herännyt vielä kunnolla.

Voisinpa olla aina alaikäinen

En olisi koskaan uskonut, että pikkunen huppeli tuntuu oikeasti niin hyvälle. Vaikkei se ole terveellistä, eikä kovin viisastakaan niin oli ihana tunne, kun ei tarvinnut huolehtia yhtään mistään. Jotenkin kaikki ihmissuhdekiemurat tuntui niin merkityksettömiltä ja sain heilua "luvan" kanssa. Mikko huolehti, etten pahemmin töpeksiny ja katsoin silmä tarkkana Miikaa, että millaiseen kuntoon ei kannata itseään päästää. Se oli Jaken kanssa aivan vappumeiningeissä ja nauroin niille hilpeää kikattaen. Ihan kuin mulla ois ollu miehekäs äänenmurros ja kiekaisin aina välillä. Puhuin linturakastavaisista ja väitin ihmisille vastaan, kun tutut sanoivat mun olevan kännissä. Vissii aika perus. Kun me tultiin puistosta teatterin taakse (oululaisten nuorten perinteinen ryyppypaikka) katsomaan Miikaa, huomasin sitten että olin kadottanut puhelimeni. Mikko oli ainoa, joka lähti mun kanssa etsimään sitä, vaikka piti mulla siitä porukasta parempiakin kavereita löytyä. Sielunkumppanini Mirakin lähti etsimään Paulaa, jonka kanssa se ei edes ole ollut väleissä pitkään aikaan.
Matkalla siinä Mikko kertoi kaikkia syitä, mistä huomaa mun ottaneen jotain. Olin siinä vaiheessa ottanut yhen kaljan ja se oli jo noussut päähän. Muun muassa, että kiroilin hirveästi ja murehdin turhia. Me mentiin takasi puistoon asti, eikä se puhelin lojunu missään ruohikolla, joten Mikko soitti siihen. Ääni kuului mun repusta, olin vain ollut niin sekaisin, etten ollut huomannut sitä vaikka katsoin useasti. Haukuin itteni moneen kertaan ja pyysin Mikolta anteeksi, että se oli seurannut minua sinne pois kavereitten luota. Se vähätteli, ettei se mitään että se on tottunut seuraamaan sekaisin olevia kavereita ollen ite selvinpäin ja näin. Eikä se kuulemma edes tykännyt olla siinä isossa joukossa. Se soitti Miralle, et ne tulis sinne puistoon, mutta niillä oli parempaakin tekemistä. Mikko käski mua istumaan siihen sen jalkojen viereen ja juomaan toisen kaljan, että oisin hiljaa. Selitin sille juttua, miksi siinä joella uivat sorsat ovat kumpiki poikia ja arvelin niiden olevan homoja. Se istui siihen viereen, kun kaivoin juoman laukusta. Se totti kaijuttimet ja laittoi "hilpeää" musiikkia. Se angstipelle laittoi soimaan Junosta tutun Barry Louis Polisarin kappaleen All I want is you. Se olikin paras valinta siihen huumaan! se kaivoi esiin laukusta ison piilpaketin nenäliinoja ja niiden keskeltä ikivanhan tupakan, jonka se on saanut Nikolta. Se nautiskeli ja puhalteli savua. Kun kappale loppu se vaihto eläkeläisten humppaan. Se oli eilisen päivän paras hetki, kun oltiin siinä kaverit vierekkäin, kivasti vähäsen savua tuli omalleki naamalle ja join pahan makusta olutta. Se oli juuri sellainen "tässä elämä on" -hetki, joista tykkään. Niitä saisi olla paljon useamminkin. Mikko oli siinä vaiheessa sekaisin tuosta harvinaisesta herkustaan, että lauloi yhden biisin mukana "lähdettäisiinkö lavatanssiin" ja katsoi mua oudosti aurinkolasien ylitse. Puhalsi savua kasvoilleni ja kiirehti kääntämään sitten päänpois. Kaverin oli vaikea kävellä kuselle, mutta se helpotti ja sen tullessa takasin se oli taas selvinpäin. Yritin juuri keksiä miten vaihtaa kappaletta. Me lähdettiin taas teatterille.