Olen tänään saanut toteutettua kolme pientä toivetta, mitä ei kaikki pidä unelmina. Mielestäni kuitenkin kaikki asiat, mitä osaat vain toivoa tapahtuvan tai haaveilet niistä, ovat jo pieniä unelmia.
Ensimmäisenä toteutui se kaikkein suurin toive, sain siitä varmuuden jo eilen. Sain vihdoin kesätyöpaikan! Pääsin jonkinlaiseen työhön, määrittelen sen vielä tuohon täytettävään sopimukseen kun ehdin, lentopallotapahtumaan mikä järjestetään Oulussa. Aivan mahtavaa!
Toisena, mistä olen todella helpottunut koska en ole tosiaankaan tämän alan asiantuntija, sain varattua ajan kauneushoitolaan. Sain jouluna lahjaksi tädiltäni puoli vuotta voimassa olevan lahjakortin, missä oli kaksi tilausta, mitä ne naiset saa siellä mun naamalle tehdä. Ei ole kyllä minulle se kotoisin paikka, mutta kyllähän tuollainen kai kalliskin kortti täytyy käyttää.
Kolmas toiveeni oli päästä katsomaan haluamani päivänä Kuinka äkäpussi kesytetään -näytelmä kaupungin teatteriin. Sain tänään varattua liput juuri siihen näytökseen itelleni ja jopa kahdelle kaverilleni! Yksin olosta siellä on vielä pientä traumaa, joten ihan kiva saada muita mukaan. Saan lukea Shakespearen näytelmän kirjana (näytelmän käsikirjoitus) ennen sitä, kun se omasta hyllystä löytyy :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti