Päättäjäiset

Ehkä voisin sittenkin kirjoittaa tänne. Unelmia.... yksi taas toteutui, kun eilen pitkään odotettu kesäholiday alkoi. Olin aivan taivaassa ja olen edelleen. Ysejä, eli meitä juhlittiin koulun kevätjuhlassa ja kun lauloimme ysilaulua, niin koko sali raikui huudostamme. Meidän luokan gossipgirlit itkivät mikkiin, mitä en voi ymmärtää kun itse hypin ja loikin ja kiljuin onnesta. Kotona odotti yllätyksiä (minähän rakastan yllätyksiä!), kun olin unohtanut kännykän kotia. Mira oli aamulla soittanut, sehän on aina kivaa kun Mira soittaa. Myös Mikolta oli tullut viesti, milloin ne meidän päättäjäiset ovat. Se olisi vissiin tullut katsomaan, jos mulla olisi vain ollut se hemmetin elektroninen kapula mukana.
Päivällä minä menin tätien kanssa syömään salaattibaariin. Se on siellä Raxin alapuolella Lindexin vieressä, ja siellä on aivan mahtavia ruokia! Siis salaattiahan siellä vain on, mutta ne maistuivat aivan mahtavalle. Ne oli tuoretta, ei kuivaa ja makoisaa. Pitää jo hieman totutella etukäteen, kun huomenna aloitan kesän pituisen karkkilakon, mihin sisältyvät myös roskaruoka-hampurilainen ja sipsit ja tällainen. Ainoastaan tummasuklaa, lakritsi ja jäätelö ovat sallittuja, koska jäätelöa nyt ei vain voi jättää pois kesällä, ja lakritsilla ja tummalla suklaalla on terveellisiä vaikutteita. Olen lukenut siitä jostain aivan varmasti, en yritä livistää yhtään tästä lakosta :D Se on tänä kesänä tuo lakko vaan helppo pitää, kun Afrikan reissullakaan, sieltä ei löydy minkään näköistä karkkia.
Sain tädeiltä rahaa niin paljon, että sain nyt ostettua omat mustat pillit. Olin nyt 4-3 päivää käyttänyt Saanan housuja, jotka kävin vaihtamassa stockalla uusiin. Meillä oli Saanan ja Miran kanssa suunnitelmissa käydä Heinäpäässä ja me saatiinkin sinne kavereita. Mulle uusi tuttavuus Iivo, Miran vappukaveri Vege ja mun fysiikan ryhmästä tuttu JP tulivat meidän mukaan. Siellä Mira tuli känniin ja lähti sitten poikien kanssa keskustaan etsimään Jesseä. Minä ja Saanakin tultiin kohta perässä. Oli yhtä helvettiä kantaa pyörä ensin sitä Heinäpään mäkeä ylös ja sitten alas. Pitää ensi kerralla, ehkä jussina muistaa etten vie sitä pyörää turhaan enää sinne ylös.
Illalla lähdin jo kymmeneltä kotiin, kun en jaksanut olla keskustassa. Aloitin uuden kirjan, minkä lainasin perjantaina. Sain maksettua velkani (5,50 euroa) kirjastolle ja lainasin amerikkalaisen, hevarinnäköisen kirjailijan kirjan Locke Lamoran valheet. Arvelin sitä hyväksi, kun takakannessa luki "hurja veijarifantasia".
Sammuin sänkyyn, kun olin kirjoittanut päiväkirjan kahdentoista jälkeen. Tuli kaksi sivua, näin vaihteeksi. Päättäjäiset eivät toteuttaneet muita haaveita, kuin että sain uusia ystäviä ja kesä virallisesti alkoi. Maanantaina alkaa työt, ja siitä saan rahaa.

Toivon sinun lukevan twitteriäni :)

taas tämä minun blogini menee myttyyn. ette kuule enää unelmiani tai haaveitani runoista puhumattakaan, mutta täältä löydätte kuulumisiani: http://twitter.com/TELLYOURNAME .
Löysin vinkin uuden Demin sivuilta, ja tuon englanninkielisen sivuston pointti sopii paremmin minun aikatauluihini. anteeksi, olen pahoillani jos ehdit jo uhrata aikaasi blogiini, mutta tilanne on nyt tämä.

Väsynyt

En ole saanut nytten unelmiani niin kasaan, että olisin osannut kirjoittaa niitä tänne. Olen kirjoittanut muutaman runon, se suoni on vissii aloittanut taas sykkeensä. Viimeksi se toimi silloin kun olin ala-asteella ja väänsin runoni väkisinkin riimeiksi. Muistan vieläkin sen rakkausrunon, minkä kirjoitin samalla luokalla olevalle pojalle ja missä kutsuin sitä vasaraksi. Onneksi en koskaan kehdannut antaa sitä runoa sille pojalle, se nimittäin oli aika kusipää.
Viikonloppu oli aika jännittävä, ja top-secret. Lauantaiyönä ei nukuttu kavereiden kanssa yhtään, vaan olimme Miikalla ja teimme kaikenlaista, mistä en tiedä saanko kertoa. Kuuden hengen kaveriporukalla käytiin kello kahden yösaunassa, pelattiin pullonpyöritystä ja Aliasta ja käytiin kuuden aikaan aamusaunassa. Onneksi kaikki, mitä tapahtui Miikan talossa, jäi ja jää Miikan taloon. Toivon todellakin, että jäävät.
Join neljä kuppia kahvia sinä yönä. Se oli aika ennätys siihen nähden, etten ole juonut aikaisemmin kuin vappuna yhden kupin kahvia, ja se oli elämäni ensimmäinen. Kofeiinin ja päähieronnan voimalla pysyin virkeänä ihmeellisen sunnuntainkin ja kuten tavallisesti, ryhdyin nukkumaan keskiyöllä. Mira oli meillä yötä ja juorut sen kanssa venyivät ilta kymmenestä siihen asti. Olisi pitänyt nukkua, sillä nytten meinasin edelliselläkin tunnilla nukahtaa yhteiskuntaopin kokkeen päälle. Konneelle päävy ja ruokailu piristivät, mutta silti silmieni alla on kauheat pussit mitä yritin aamulla peitevoiteella peittää. Olen ollut kuin zombi jo kaksi ensimmäistä tuntia.

Jos löytyisi toinen yksinäinen

Yksinäisten satama

En aio elää enää teidän hattarameressä
Täällä on ihan kivaa olla todellisuudessa
Älä yritä sanoa, miten asiat eivät ole
kun minä tiedä, miten ne ovat
Aion olla yksin, kunnes löydän toisen,
oikeasti jonkun yhtä yksinäisen.

Ehkä kesällä sitten, kun aurinko valaisee laineet
Vieras vene tuo mukanaan jonkun yhtä yksinäisen
kuin minulla sydän, joka lyö kahden tahdin aikana vain yhdesti
Jonkun oikeasti yksinäisen, eikä sellaista,
jonka sydän kuuron kahdesti-iskevä.

En halua kuunnella, en tuntea enää
Olen suunnitellut, jos minä voisin ottaa rantautuneen veneen,
lähteä kohti taivaanrantaa ja upota.
Silloin ei minun tarvitsisi pelätä, enkä voisi sinuun kadota.

Suklaa kuuluu tärkeisiin papereihin

Olen varmasti tosi ärsyttävä. Puhun koko ajan ja muilla mennee mun kanssa järki.
Ainakin tämä suklaa on mun kanssa. <3
Se vaan voisi olla täällä lähempänä. Hirveä halu saada syödä sitä mansikkatäytteistä suklaata, mitä mulla on tärkeiden papereiden laatikossa omassa huoneessa. Tietokonehan on meidän olohuoneessa, enkä voi tuoda karkkivarastojani tänne ku alkaisi haittaa huomatessani, miten minä syön mutta muut eivät. Haluaisin antaa muillekin, tai muut haluaisivat siitä mitä minulla on. Mutta nyt loppuu koneaika, ja saan rakkaan ruskean ja makean mönjäni suuhuni.. wääää.

Olisipa tällainen tunne aina.

Eilen paistoi aurinko ja se oli ihanaa. Viimeksi tiistaina kuljin kaupungilla vesisateessa, mutta eilen sain riisua hupparin sen takia kun tuli niin kuuma. Pitkästä aikaa kuuntelin bussissa, tai ylipäätänsä missään AC/DC:tä ja olin aivan fiiliksissä. Elämä on ihanaa!

Nyt kuuntelen Lily Allenia ja tänä aamuna oli ihanaa, kun heräsin vasta puoli kymmeneltä. Kello ei edes ollut ehtinyt soida, kun olin jo niin virkeä, että pystyin nousemaan sängystä. Sain aukaista omasta kaukosäätimestä olevan televisioni. Vaihdoin kanavaksi The Voicen ja katsoin aamun aikana monta hyvää videota. Juoksin suihkuun, kun se heräämön miesjuontaja kertois seuraavan haastattelun jälkeen soitettavan Metro Station Shake it. Kun tulin juoksevan veden alta, pääsin katsomaan tämän hetken lepikappaleeni musiikkivideon, mitä en ole ennen nähnyt. Menin myös sekaisin silloin, kun olin menossa kouluun ja ruudussa näkyi vielä Green Dayn uuden levyn ensimmäinen sinkku Know your enemy. Aattelin hakea sen itselle vielä koulun jälkeen, ennen kuin lähdetään Miralle.

Olen äidinkielen tunnilla ja tulostin juuri valmiin lopputyöni. Ihana tunne! Kuuntelen kuulokkeista P!nkin biisiä So what!, mikä käy nyt tämän päivän horoskooppiini mainiosti. Haluan päästä pois koulusta ulos tanssimaan aurngonpaistetanssia!

P.s: Vaahtokylpy -sivuston tämän päivän horoskooppi: "Ellet tahdo saada tänään otetta suunnittelemiisi asioihin, niin koeta muuttaa niihin liittämääsi aikataulua. Kysymys on ehkä vain muutamasta minuutista tai pahimmassa tapauksessa muutamasta vuodesta. Lopeta liika yrittäminen niin alkaa heti helpottaa." Tuntuu siis siltä, että minun täytyy lopettaa vasta keskiviikkona aloitettu lakkoni. Ainakaan en enää pakottaudun sen asettaman häkin sisälle.

Ihailen William Shakespearea

On tässä todellakin ollut kiireinen viikko. Niinhän siinä käy, kun jättää suuren projektin, kuten äidinkielen lopputyön viime tippaan niin ei sitä tule katsottua muuta ajoitusta. Afrikkaryhmällä on nämä kaksi viikkoa ollut pelkkää haravointia ja tänäänkin minun pitäisi sinne raahautua. Tänään oli kemian koe, en tosiaan lukenut siihen yhtään, kun tein puoleenyöhön sitä lopputyötä, mikä pitää palauttaa perjantaina. Tänään en olisi ehtinyt sitä kirjoittaa ja se jäi eiliselle. Kemian koe ilman lukemista meni siis aivan yhtä hyvin, kuin fysiikan koe ilman lukemista olisi mennyt. Mitä eroa on mineraalilla ja malmilla? Sen kun tietäisin. Arvasin jotain, että malmi on taloudellisesti kannattavaa jalostaa, mutta se taisi mennä väärin.
Nyt on ihanan vapaa tunne, kuin olisi aikaa mihin vain. Saan nyt rullata koneella ja aah, lukea Shakespearen näytelmiä kirjahyllystäni, ennen kuin lauantaina menen Miran kanssa teatteriin. Kuinka äkäpussi kesytetään olisi näytelmän nimi ja haluaisin lukea uuden suomennoksen ennen kuin menen katsomaan sitä. Olen todella Shakespearen tuotannon fani ja haluaisin lukea ne kaikki. Sain viime jouluna lahjaksi tämän äkäpussin ja sitten Romeo ja Julia -näytelmän käsikirjoitukset uusina suomennoksina uusissa kansissa. Aloitin lukemaan Romeo ja Julia -näytelmää silloin heti tammikuussa, mutten ole saanut sitä luettua vieläkään. Se parvekekohtaus meni ohi jo.
Voin kuvitella sen vielä ihanemman tunteen, kun olen saanut luettua ne kaikki. Haluaisin sanoa kaikille, että olen saanut luettua kaikki Shkaespearen näytlmät. Se ei ehkä kuulosta sinusta kovin hohdokkaalta, mutta itse olen niistä aika kiinnostunut. Ehkä pidät minua sellaisena taidehörhönä, enkä kyllä voi sitä kieltääkään. Ostinhan ne teatteriliputkin itse. Kiinnostukseni Shakespeareen saattaakin kummuta siitä, kun olen kiinnostunut teatterista. Siksi haluan lukea hänen näytelmiään. Ja koska niistä osa ovat romanttisia, niin siksi osaksi olen kiinnostunut niistä. Olen romanssien ja varsinkin kielletyn rakkauden jo kulunut rakastaja. Olen siis myös romanssihörhö.
Olisi siistiä käydä myös Shakespearen patsaalla, löysin siitä kuvia kun etsin jotain hienoa somistusta tähän tekstiin. Niitä on vissiin useampiakin, nämä kuvat näyttävät niin eriltä, tai sitten nettiin ei voi luottaa. Tähän kuva siis jostain Shakespearen patsaasta, minkä uskon sijaitsevan jossain päin Iso-Britanniaa. Tiedätkö sinä tarkemmin, missä näitä patsaita olisi?

Pakko ärsyttää?

Okei, Mikkohan ei muistanut ollenkaan meidän yhteisiä suunnitelmia, mutta kyllä se kuitenkin lähtee meidän kanssa festareille. Paitsi jos siellä on sen mielestä huonot bändit, se ei ymmärrä että minä ja Mira haetaan vain oikeanlaista hyvää tunnelmaa.

Olin äsken juuri sanomassa äidille, etten enää koskaan mene samaa matkaa Mikon kanssa mihinkään. Muistinkin sitten, että olen sopinut sen kanssa vielä yhden minne pittää mennä yhtä matkaa afrikkamiittiin. Se on jossain ihmeen Hietasaaressa enkä tiedä yhtään, missä sellaisia paikkoja piilee. Kuulemma Nallikarin vieressä, mutta sielläkin kävin viimeksi viime kesänä ja silloinkin olin jonkun tarakalla. Vissiin muuten Mikon. Katsoin vain taivasta, en teiden nimiä.
Niin miksi en halua enää mennä sen kanssa mihinkään samaa matkaa? En ainakaan pyörällä. Se kusettaa mua koko ajan kun se tietää, etten minä tiedä yhtään missä me ollaan. Se joko pelottelee ettei se tiedä itsekään, tai sitten se voi jättää kertomatta mulle mitään siitä, mistä kohdasta pääsen enää kotiin. Tänään se teki jälkimmäistä Juunaksen kanssa, ja ne myös kusetti mulle vääriä teitä ja käännyin sinne. Sitten kun ne itse menikin suoraan tai toiseen suuntaan, sain ajaa niiden perässä. Koko aikaisesta sellaisesta pellelilystä tuli aivan tunne, kuin ne ei mua tahtoisi mukaan enää ollenkaan. Tai sitten ne vain kiusasi ja minä vedän herneen nenään aivan turhasta, niinkin se voi olla. Kun ajoin viimeisen kerran niiden perään ja sanoin Mikolle, että se vois aivan hyvin sanoa, jos se ei halua saattaa mua mihinkään kun en ossaa, että se olisi kivempi niin kuin että se kusettaisi mua tuolla tavalla sitten jälkeen koko ajan. Se ei sanonu siihen mitään, oli vain hiljaa kun Juunas alkoi kertomaan sen tämän aamun räkäpallotrategiaa. Nauroin niin, että sain mahani kipeäksi. Sen jälkeen ne ei ennää juksannu mua mitenkään, vaan Mikko kertoi reilusti miten pääsen kotiin. Jos tässä pitää tätä pientä toivetta vielä selventää, niin toivoisin Mikon olevan suorempi.

Varmaan meistä jokainen unelmoi näistä asioista

Sain huoneeseeni telkkarin ja olen päättänyt luovuttaa yhden unelman suhteen. Luovun ajatuksesta, että kahden kesän päästä lähtisin kielimatkalle Lontooseen. En vain ole niin kehittynyt säästäjä, että se olisi minulle mahdollista. Sen sijaan päätin pelastaa vuoden 2010, ja laitan rahani tilille talteen festareita varten. Mikon ja Miran kanssa ollut suunnitteilla, että joku kesä mennään sitten autolla keskenään kiertämään Etelä -Suomea ja kuuntelemaan konsertteja. Tietenkin kuvaan kuuluisi sellaista juominkia ja telttailua, kuvia ja salaisuusympyröitä (hyvä leikki hiljaisiin hetkiin: kerrotaan järjestyksessä kavereiden kesken jokin salaisuus, mitä kaikki ryhmän jäsenet eivät vielä tiedä. Salaisuudet pysyvät ringin sisällä hautaan asti), mitä nyt ehkä arvasittekin. Nyt säästän vain mahdollisia bensakuluja, ja rannekemaksuja varten. Enää meiltä puuttuu reissulle vain kuski: Mikko ei ole vuoden päästä kesällä vielä työsi-ikäinen, kun sen synttärit on vasta halloweenina. Ajateltiin kysyä Juunasta:) Sain muuten juuri tietää, ettei Juunaksen nimi olekaan Juunas vaan Joonas. Oli aika shokki lukea sen isoshakemus. Eikö sekin muka voisi olla oikea nimi? Siis Juunas?

Television sain tädiltä, se oli niiden makkarissa aivan turha. Mukana tuli uusi digiboksi, mikä ei kylläkään tallenna, mutta se olisikin ehkä jo liikaa pyydetty. Pitää vain olla kotona oikeaan aikaan. Kaivoinkin heti lehden esiin ja katsoin, mitä ensi viikolla näkyy. Tänään, itse asiassa juuri nyt näkyy vanha amerikkalainen mustavalkoelokuva Teemalta ja huomenna Miss Kovis. Sillä ei ole kamalasti tähtiä, mutta olen katsonut sen joskus Katjalla ja kyllä minä kuitenkin nauroin sille, joten ei huono. Tietenkin minulla voi olla huono huumorintaju. En jaksa odottaa enää, että joku laittaa tuon ruudun kuntoon. Alustakin pitäisi löytää televisiolle ja tuo psykoottinen lamppu korjata. Katossa riippuva hehkulappu on niin kirkas ja paljaan näköinen ilman varjostinta. Jotenkin siitä tulee olo, kuin olisin psykopaatti pehmustetussa huoneessa.
Äiti laittoi keittiönpöydälle jäätelöä, menen nyt syömään omani.

Jos olisin villi ja vapaa, lentäisin toiselle puolelle maapalloa, usko pois.

Olin viikonlopun Muhoksella. Kuljin eilen tädin talon lähialueiden peltoteillä ja haaveilin tavalliseen tapaani. Oli runollinen tunnelma, kun edessäni vasemmalla viistossa näkyi himmeä puolikuu ja oikean kylkeni puolella paistoi aurinko hiostavan kuumana. Eksyin välillä pois reitiltä ja menin metsään katsomaan, mihin likainen puro vei. Tulin aika nopeasti takaisin tielle kun heinät tuntuivat jalkojen alla aika pettäviltä. Lauloin ja lähdin kävelemään takaisin, kun tie päättyi vihreän maalaistalon pihaan. Nähdessäni jo tutun parkkipaikan, huomasin taivaalla suihkukoneen ja yhden ison linnun lähellä. Kauempana puissa oli sen lauma, mistä se lensi pois päin. Siitä kehitin tällaisen värssyn, kun tuli siitä linnusta tuttu mieleen. Viimeisen virkkeen jälkeen suihkukoneen perässä lensi toinen ja runoni sanoma meni mönkään.

Näen itseni suihkukoneena
ja paljon kaltaisiasi lintuja taivaalla.
Koneita ei usein lennä kaksi vierekkäin,
mutta linnutkin harvoin yksin.
Viileä tuuli hyväilee kasvojani,
kun kummatkin lennämme pois.

Tänään luin koulua varten Kaari Utrion kirjan Ruma kreivitär. Äiti nauroi kun hihitin ja kiljuin ihanissa kohtauksissa. Muutamat kohdat kuulostivat jopa itelle haastavilta, miten pitäisi osata itsekin omassa tilanteessani ajattelemaan. Tarinassa oli rakastavaiset, kreivitär Julia ja tehtailija Wendel. Teksti meni yhdessä luvussa jotenkin näin:

"Miksi rakastamista ilman vastakaikua pidettiin onnettomana? Pelkkä rakkaudentunne, se että Anton Wendel oli olemassa, teki Julian niin onnelliseksi, että häntä itketti.

Pelästyksen ja epävarmuuden keskellä hehkui ennen kokematon, riemullinen onnentunne. Mistään hinnasta Anton Wendel ei olisi siitä tunteesta luopunut. Saavuttamaton rakkaus oli mittaamattomasti parempi kuin ei rakkautta ollenkaan."

Tässä olen samaa mieltä vain viimeisestä lauseesta. Parempi itsellä asiat näin, kuin samoin kuin Miralla, joka harmittelee koko ajan kuinka sillä ei ole ketään ihanaa miestä mielessä tai vieressä. Niitä tomppeleita kylläkin. Sen kyllä ansaitsisi jo löytää se joku, johon se voisi purkaa huomionkipeää luonnettaan. Sielunsiskolle se käy välillä rankaksi, vaikka kyllä ne asiat kiinnostavina pysyvät.
Jos tuosta kirjasta jotain oppisin, niin sen kuinka voisin sinua rakastaa. Jos vaikka sitten saisimme sellaisen lopun, kuin tarinassa. Haaveilua... päiväunelmia aamulla, kun en ole herännyt vielä kunnolla.

Voisinpa olla aina alaikäinen

En olisi koskaan uskonut, että pikkunen huppeli tuntuu oikeasti niin hyvälle. Vaikkei se ole terveellistä, eikä kovin viisastakaan niin oli ihana tunne, kun ei tarvinnut huolehtia yhtään mistään. Jotenkin kaikki ihmissuhdekiemurat tuntui niin merkityksettömiltä ja sain heilua "luvan" kanssa. Mikko huolehti, etten pahemmin töpeksiny ja katsoin silmä tarkkana Miikaa, että millaiseen kuntoon ei kannata itseään päästää. Se oli Jaken kanssa aivan vappumeiningeissä ja nauroin niille hilpeää kikattaen. Ihan kuin mulla ois ollu miehekäs äänenmurros ja kiekaisin aina välillä. Puhuin linturakastavaisista ja väitin ihmisille vastaan, kun tutut sanoivat mun olevan kännissä. Vissii aika perus. Kun me tultiin puistosta teatterin taakse (oululaisten nuorten perinteinen ryyppypaikka) katsomaan Miikaa, huomasin sitten että olin kadottanut puhelimeni. Mikko oli ainoa, joka lähti mun kanssa etsimään sitä, vaikka piti mulla siitä porukasta parempiakin kavereita löytyä. Sielunkumppanini Mirakin lähti etsimään Paulaa, jonka kanssa se ei edes ole ollut väleissä pitkään aikaan.
Matkalla siinä Mikko kertoi kaikkia syitä, mistä huomaa mun ottaneen jotain. Olin siinä vaiheessa ottanut yhen kaljan ja se oli jo noussut päähän. Muun muassa, että kiroilin hirveästi ja murehdin turhia. Me mentiin takasi puistoon asti, eikä se puhelin lojunu missään ruohikolla, joten Mikko soitti siihen. Ääni kuului mun repusta, olin vain ollut niin sekaisin, etten ollut huomannut sitä vaikka katsoin useasti. Haukuin itteni moneen kertaan ja pyysin Mikolta anteeksi, että se oli seurannut minua sinne pois kavereitten luota. Se vähätteli, ettei se mitään että se on tottunut seuraamaan sekaisin olevia kavereita ollen ite selvinpäin ja näin. Eikä se kuulemma edes tykännyt olla siinä isossa joukossa. Se soitti Miralle, et ne tulis sinne puistoon, mutta niillä oli parempaakin tekemistä. Mikko käski mua istumaan siihen sen jalkojen viereen ja juomaan toisen kaljan, että oisin hiljaa. Selitin sille juttua, miksi siinä joella uivat sorsat ovat kumpiki poikia ja arvelin niiden olevan homoja. Se istui siihen viereen, kun kaivoin juoman laukusta. Se totti kaijuttimet ja laittoi "hilpeää" musiikkia. Se angstipelle laittoi soimaan Junosta tutun Barry Louis Polisarin kappaleen All I want is you. Se olikin paras valinta siihen huumaan! se kaivoi esiin laukusta ison piilpaketin nenäliinoja ja niiden keskeltä ikivanhan tupakan, jonka se on saanut Nikolta. Se nautiskeli ja puhalteli savua. Kun kappale loppu se vaihto eläkeläisten humppaan. Se oli eilisen päivän paras hetki, kun oltiin siinä kaverit vierekkäin, kivasti vähäsen savua tuli omalleki naamalle ja join pahan makusta olutta. Se oli juuri sellainen "tässä elämä on" -hetki, joista tykkään. Niitä saisi olla paljon useamminkin. Mikko oli siinä vaiheessa sekaisin tuosta harvinaisesta herkustaan, että lauloi yhden biisin mukana "lähdettäisiinkö lavatanssiin" ja katsoi mua oudosti aurinkolasien ylitse. Puhalsi savua kasvoilleni ja kiirehti kääntämään sitten päänpois. Kaverin oli vaikea kävellä kuselle, mutta se helpotti ja sen tullessa takasin se oli taas selvinpäin. Yritin juuri keksiä miten vaihtaa kappaletta. Me lähdettiin taas teatterille.

Vappu tulossa, mulla tunnelma katossa

Tulisi äkkiä kesä! Olin tänään aivan fiiliksissä, vaikka aurinko ei päivällä paistanutkaan. Paskat sääennustajille. En ole kyllä aivan varma, ennustiko ne nyt vielä täksi päiväksi aurinkoa Ouluun vaiko eivät, mutta kuitenkin. Nyt illalla se paistaa ja laskee sitä mukaa kuin tätä tässä sisällä nyhjyttäen kirjoitan. On sen verran myöhä, ettei äiti ilman kunnon selityksiä päästä minua ulos vaikka vain kävelemään. Onneksi sain luvan mennä Saanalle huomenna! Mennään kaupunkiin, ostettii pari jotain juomiskelpoista pulloa Miran kanssa. Mikkokin tulee katsomaan, kuinka lennetään. Tai tanssitaan. Mulla on paha tapa silloin, kun oon sekasi ruveta tanssimaan ja heiluun. Ei siinä, tykkään tanssimisesta. Toivon vain, ettei se ole kovin tyhmän näköistä vielä, kun saan katsojia ;) Toivon siis tänään, että kaikki menisi hyvin ilman turhia halimisia. En halua alkaa myöhemmin selittämään toimieni hulluja motiiveja.

Tosiaan tänään olin niin iloinen ja pirteällä päällä, että lensin ikkunalle kun näin auringon paistetta siellä päin. Otin myös kuvia tyylikkäät aurinkolasit päässäni. Kesää odotellen...

PS:Tahdon vihreät kengät. Voisin saada ne Saanalta, mutta äiti valittaa mun rahojen ruhlauksesta. Siinä toisessa kengässä olisi kultanauhat. wiiiii.....

Kyyhkynen on lentänyt luokseni

Ei tämä oikein mun unelmiin liity, muuten kuin että rakastettua kainaloon kaipaan. Tein yhteiskuntaopin tunnilla rakkausrunon. Se vaikuttaa enemmän sellaiselta, minkä mies voisi lausua rakastamalleen naiselle. Kuitenkin se kertoo omista tunteistani, ja kertoo ihan miehestä. Mikseivät nekin voisi olla kyyhkyjä meidän silmissäni?
Jos tähän nyt jokin unelma pitäisi keksiä, niin sanonpa vaikka sen, että kirjailijana olisi mukava julkaista runokirja täynnä elämästäni kertovia runoja. Lisäksi tänään toivoin, että voisin aina syödä joka aamu appelsiinin, lakata kynnet punaisiksi ja lisäksi tahtoisin ne makean vihreät korkkarit kaupungin k-kengän ikkunasta, mitkä näkkiin kun olin siellä Mikon kanssa pääsiäisenä. Mutta runo tosiaan. Edellisellä tunnilla olimme puhuneet Eino Leinosta ja symbolosmista, se jäi hieman päähän ja siitä tuli jotain vaikutteita:

Sokea

Olet kyyhkynen,
joka näe ei sutta,
ei porsasta ympärillään.
Olet sokea mustien kukkien keskellä
ja luulet niiden olevan punaisia.
Olet niin rakkaudesta sokea,
ettet huomaa minua.
Et näe edes omaa pahuuttasi,
koska sitä ei ole.

Tulipa surullinen vaikutelma, kun samalla kirjottaessani tämän tähän kuuntelin Titanicista tuttua kappaletta My heart will go on.

The fame, fame

Lady Gagan biisin The Fame sanat menevät kertosäkeessä näin:

All we care about is
Pornographic girls on film and body plastic
Give me something
I wanna see television and hot blondes in odd positions

Fame, doin' it for the fame
'cause we wanna live the life
Of the rich and famous
Fame, doin' it for the fame
'cause we gotta taste for champagne
And endless fortune

Myönnän pitäväni tästä kappaleesta. Kuuntelen siinä kyllä enemmän soundia kuin kappaleen sanoja sitä fiilistellessäni, mutta nyt kun kuuntelinkin niin tajusin siitä enemmän. Tämä laulu, vaikka voi olla monen mielestä massatuote ja tylsä, kertoo silti monen tosi monen unelmasta. Suurin osa amerikkalaisista nuorista haaveilee pääsevänsä Hollywoodiin näyttelijäksi tai kaikkien tuntemaksi laulajaksi tai muuksi kuuluisuuden kohteeksi. Kuitenkin tunnetuksi, jolla olisi varaa kulkea New Yorkin tai Lossin kaduilla Chanelin tai jonkun muun kalliin merkin laukku harteillaan. Usein tähän unelmaan liittyy myös pitkiä jokaillanjuhlia juoden ja heiluen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kuulostanpa mummolta. On vain alkanut ahistaa omassa luokassakin, kun suomeenkin tullut tuommoinen päätön ajatus. Tytöt haaveilevat siitä, kuinka saisivat mahdollisimman paljon miestä, mistään muusta ei puhutakaan. Pillu on yleinen puheenaihe, mikä johtuu kai siitä kun elää puutteessa isoista puheistaan huolimatta. Lisäksi kukaan ei välitä siitä, mitä erilaisille ihmisille kuuluu, ei kiinnosta vaikka olisi samanlainenkin. Oikeastaan suomalaiset ovat aika tunteetonta porukkaa. Emme kehtaa puhua toisillemme, mietimme liikaa sitä, miten pelleltä näytämme jos pitäisi kysyä, onko toisella kaikki aivan okei. Olen itsessänikin huomannut sen, että mitä nyt tuo toinenkin ajattelee, jos kysyn siltä mikä sitä vaivaa oikeasti. Aika varmasti, tämän olen huomannut myös kun olen sitten kuitenkin kysynyt, tämä ihminen kuitenkin piristyy edes siitä, että sinä ajattelit hänen parastaan. Omakohtaiset yksityiskohtani jäävät ilman tarkempaa tulkintaa, mutta toivon että ymmärsit pointin silti. :)

Olisi parempi jos me ajattelisimme välistä sitä mitä näemme. Sitä meidän on tarkoitus katsoa, huolehtia myös meistä toisistamme. Itseämme emme näe kuin ihmisen oman keksinnön kautta. Toisen näemme paljon helpommin ja silti olemme sokeita nähdäksemme hänet . Minä en ainakaan aio sokeutua enää, kun nyt olen löytänyt sen joka sai minut aukaisemaan silmäni.

Kauhuelokuvat ovat kamalia!

En ole varma, pitäisikö minun nyt mennä huomenna Mikolle ollenkaan. Tarkoitushan oli ensin, että menisin sinne katsomaan Benjamin Buttonin uskomaton elämä -elokuvan, minkä hän oli ladannut netistä koneelleen, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun paikalle tulee lisää poikia. Mikon hauskat kaverit (nauran niille aina aivan kamalasti) tulevat sinne myös ja se on kiva, mutta ne vaativat saavansa katsoa kauhuleffoja. Itse olen niille todella yliherkkä, enkä voinut katsoa edes sitä Lordi-elokuvaa, kun se oli elokuvateattereissa ja Jani kysyi minua mukaan katsomaan sitä. En mennyt. En pystynyt nukkumaan moneen yöhön kun olin katsonut Psyckon. Sekin oli aivan kamala!
Nyt olisin kuitenkin tunkemassa sinne poikia häiritsemään, vaikka tiedän varmasti, etten pysty niitä elokuvia tarkkailemaan. Olisi varmaan sama olla menemättä, mutta kuitenkin kun haluan sinne. Mirakin olisi tulossa mukaan ja sen jälkeen vielä meille yöksi lauantai -iltana. Ei sitä voi miten vain perua. Näin ensin ajattelin.
Mira kuitenkin sitten ehdotti minulle eilen tulleesta Demistä juttua, missä on vinkkejä juuri tällaisiin tilanteisiin. Olet luvannut mennä katsomaan kauhhuleffaa vaikka tiedät että olet niille yliherkkä. Mitä tehdä?

1. Katso traileri etukäteen (tätä en voi tehdä, kun en tiedä mistä leffasta on kysymys)
2. Ota mukaan huivi ja korvatulpat. Huivin taakse voi piiloutua, mutta noita tulppia minäkin hieman epäilen. Ei varmaan yhtään epäilyttävää olla leffasa ja käyttää korvatulppia? Niiden pitäisi kuitenkin lehden mukaan vaimentaa pelottavaa musiikkia.
3. Kun kiihtyvä musiikki alkaa päristä, laske katseesi näytön alalaitaan. Pelottavat jutut näytetään aina keskellä kangasta/näyttöä.
4. Mieti, mitä elokuvan kuvauksissa on oikeasti tapahtunut. Kuvittele näyttelijöiden ohjeet ja näyttelijät ilman roolia. Silloin huomaat kaiken olevan vain fiktiota.
5. Keskity epäolennaiseen: katso lamppuja tai kaverisi seinällä olevia kuvia (mitkä eivät ole kyllä sen kauniimpia Mikon huoneessa) tai kaiva karkkia pussista.

Näillä vinkeillä on pakko pärjätä. Et välttämättä lue tätä lehteä, mutta jos pelkäät minun tavoin kauhukohtauksia ruudussa, niin ota vinkistä vaari.

En haluaisi ostaa mitään H&M:ltä

Päätin aamulla,että ostan sillä kymmenellä eurolla mitä tililläni vielä piilee paidan, jota sain taas ajatella kun ei ollut mitään mielelle tarpeeksi värikästä. Kaikki mitä minulla on päälle pantavaa, on mustia vaatteita. Nyt tässä aivan vasta olen alkanut yrittää muokata tyyliäni värikkäämmäksi. Yksi toive näin vaatteisiin liittyen on se, ettei minun enää koskaan tämän paidan jälkeen tarvitsisi ostaa H&M:ltä. En ole varma siitä, ovatko ne vaatteet nyt lapsityövoimalla tehtyjä vaiko eivät, mutten halua ottaa riskiä. Vaikka viimeksi, kun ostin ne housut sanoin silloinkin, että en osta sieltä enää mitään. Olisipa minulla parempi itsekuri. H&M:llä on niin edullista, mikä johtuisi juuri siitä miten ne tehdään. Saana sanoi kyllä, ettei vaatteiden ompelussa olisi mitään tekemistä lasten kanssa, mutta tässä asiassa luotan kuitenkin enemmän Miran äidin tietoihin. Saana on muotimaailman ammattilainen, mutta Riitta on kuitenkin ihminen, johon voin luottaa. Mutta, nyt en kyllä koskaan enää osta vaatteita sieltä. Lupaan.

Kuka sinua kuuntelisi?

Toivon, että hän aukaisisi silmänsä.

Ei toisen olen tarkoitus muuttaa sinua toiseksi. Sinun ei tarvitse olla toisen mieliksi vain, koska rakastat häntä ja tahdot olla hänen vieressään samanlaisena kuin millainen hän on. Se on sen toisen tehtävä olla sellainen, sinun pitää olla oma itsesi. Voin tietysti taas ylireagoida, kun minulla on tunteita sinua kohtaan. Haluaisin saada sinut omaan syliini, mutta se taitaa olla mahdotonta. Arvaan, että vaikka sinulla joskus jotain toisia tunteita syntyisikin, et uskaltaisi päästää irti. Luulet jääväsi yksin, vaikket jäisi. Mutta ei huolta vielä, kun tunnet näin häntä kohtaan. Toivon vain tässä ääneen, että uskaltaisit silti olla se oma itsesi. Se, jolle minäkin lupasin etten koskaan lähde vierestäsi.

Päivän tavallisia toiveita

Olen tänään saanut toteutettua kolme pientä toivetta, mitä ei kaikki pidä unelmina. Mielestäni kuitenkin kaikki asiat, mitä osaat vain toivoa tapahtuvan tai haaveilet niistä, ovat jo pieniä unelmia.

Ensimmäisenä toteutui se kaikkein suurin toive, sain siitä varmuuden jo eilen. Sain vihdoin kesätyöpaikan! Pääsin jonkinlaiseen työhön, määrittelen sen vielä tuohon täytettävään sopimukseen kun ehdin, lentopallotapahtumaan mikä järjestetään Oulussa. Aivan mahtavaa!

Toisena, mistä olen todella helpottunut koska en ole tosiaankaan tämän alan asiantuntija, sain varattua ajan kauneushoitolaan. Sain jouluna lahjaksi tädiltäni puoli vuotta voimassa olevan lahjakortin, missä oli kaksi tilausta, mitä ne naiset saa siellä mun naamalle tehdä. Ei ole kyllä minulle se kotoisin paikka, mutta kyllähän tuollainen kai kalliskin kortti täytyy käyttää.

Kolmas toiveeni oli päästä katsomaan haluamani päivänä Kuinka äkäpussi kesytetään -näytelmä kaupungin teatteriin. Sain tänään varattua liput juuri siihen näytökseen itelleni ja jopa kahdelle kaverilleni! Yksin olosta siellä on vielä pientä traumaa, joten ihan kiva saada muita mukaan. Saan lukea Shakespearen näytelmän kirjana (näytelmän käsikirjoitus) ennen sitä, kun se omasta hyllystä löytyy :)

Kirjailijaksi olisi kiva päästä.

Esitän omalle elämälle hennon haasteen. Haaveen, minkä toteuttamiseen tarvitsen enemmän tarmoa ja vähemmän laiskuutta, kuin mitä minulla on nyt. Uusin unelmani vaatii hyvää kielitaitoa, missä ei voi olla haittaa siitä, kun äitini on tuleva äidinkielenopettaja. Taitoa voisi kehittää lukemalla ja kirjoittamalla, missä kohti vastaani astuu laiskuus. Olen kiinnostunut monista kirjoista nyt tälläkin hetkellä, mutta minulla ei ole aikaa lukea kaikkia tai tarmoa aukaista niitä käteeni pitkän päivän jälkeen. Lista olisi mielettömän pitkä ja pitenee aina kun eksyn tällä lailla kirjastoon. Jätin kolme kirjaa hyllyyn, koska tiesin kotona olevan saman verran lisää, mitä pitäisi lukea ensin.

Kirjoittamiseen tarvitsisin todella tarkan idean. Vaikea lähteä vain spontaanisti, kun siihen tarvitsee jonkinlaista suunnittelua. Kyllästyisin päämäärättömään tekstiin ennen kuin ehtisin aloittaakaan. Tällä saralla olen ehtinyt kehittyäkin, olen suunnitellut kokonaisen kertomuksen siihen asti, että enää se kirjoittaminen puuttuu. Parhaitenhan se tapahtuisi vain jos joku ottaisi ruoskan, laittaisi minut penkkiin istumaan ja muistuttaisi minua aina kun yritän livistää, mitä minun pitäisi tehdä.

Uneni olisi siis toive siitä, että saisin laiskuuteni kuriin ja jaksaisin keskittyä kirjoittamaan oman kirjan. Toivoisin siis pääseväni vanhemapana kirjailijaksi toisten ammattitoiveiden ohella. Siinä se unelma siintää... ja lipuu pois kun näen työn määrän. Jotenkin luonnettani ei ole tarkoitettu muutaman unelmani toteutukseen, mutta onneksi itseään voi muuttaa. Kirjailija harvoin saa korkeaa mainetta, ja onhan tässä vielä monta kymmentä vuotta aikaa. Optimistisin mielin odotan inspiraatiota.

Ajan puutteesta tuleekin mieleen vielä lisää haaveita ja unelmia. Kunpa olisi niitä tunteja päivässä niin paljon enemmän, että minulla olisi aikaa tehdä asiat omaan tahtiini. Tänään sitä on ollut, koska kesätyösopimuksen tekemisessä kaupungissa ei kestänytkään niin kauaa kun olin ehkä ajatellut. Päädyin tänne kirjastoon odottamaan. Olisi kätevä jos nyt voisin tallentaa tyhjän ajan laatikkoon, piilottaa sen ja kaivaa vapaan ajan taas esiin silloin, kun sitä ei muuten ole.

Kaunis Pariisi

Ensimmäinen unelmani kirjoitetaan ylös, enkä lähde tänne ennen kuin olen hankkinut itselleni punaiset korkokengät. Unelmani eivät ilmaannu tänne esille minkäänlaisessa merkitys-, aika- tai syntyjärjestyksessä vaan ne ovat vain kuin muistilistaa minulle, jotta tiedän kaiken mitä haluan. Jos sinä tai minä emme tiedä haaveitamme tai muista tarpeen tullen, voimme helposti joutua toisten tossun alle. En tiedä mitä sinä haluat, mutta minä haluan ainakin päättää itse siitä mitä minulla on. Unelmani ovat yksi keino, miten pidän oman pääni pystyssä omien narujen avulla.

Kun heräsin aamulla äitin ja siskon jälkeen, oli äiti taas television ääressä. Se oli kai Teemalta, mistä tuli kolmiosainen ohjelma Pariisista, Ranskan ja koko maailman romanttisimmasta kaupungista. Siitä minulle tuli mieleen Saana (ystävätär, joka on muotietoinen, kiltti ja kaunis), jonka kanssa viimeksi heillä ollessamme haaveilimme menevämme Pariisiin kun olemme nuoria, kaksikymmentä täyttäneitä nuoria sankarinaisia. Monen päivän pyöräilymatka Pariisin moniin museoihin, Versailesiin, kauppoihin, kahviloihin ja muistomerkeille. Saana kertoi tarinaa, kuinka juomme hän kahvia ja minä teetä yhdessä loputtomista kahviloista, pyörämme nojaavat terassin aitaan ja katsomme kaukana heijastuvaa Eiffeliä, kun käy niinkuin yhdelle toiselle ystävälleni kävi: pari nuorta aivan moitteettoman näköistä ranskalaista miestä tulevat juttelemaan meille niin, että olemme aivan myytyjä ja tunne muuttuu kuin ei enää koskaan tulisi tarvetta palata takaisin. Saattaa olla tietenkin että kuvittelin tuon aivan itsekin.

Lievennän tähän maahan kaipuutani musiikilla, jonka tekijästä ja hänen rakastajastaan kerrottiin ohjelmassa. Serge Gainsbourg ja Jane Birkin herättivät kohua sen ajan Ranskassa, ennen kuin mies kuoli, musiikilla jossa henkäillään aika rajusti. Ei hassumpaa siis.